sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kesästä

Niin se tämä viideskin vuosi lähenee loppuaan. Enää puolitoista viikkoa ja kolme tenttiä jäljellä, 16.6 sitten Suomeen. Eli pitkästä aikaa saan viettää juhannuksen suomalaisissa maisemissa! Työnteon aloitan sitten 17.6 ja jatkan heinäkuun loppuun asti. Heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa olen Oulussa työharjoittelussa ja sitten elokuu menee Dubain hevossairaalassa harjoittelua tekemässä. Syyskuu on pikkaisen auki vielä, joten niistä suunnitelmista ei vielä. Mutta tosiaan kuutisen viikkoa olen teidän käytössä tänä kesänä, vielä heinäkuulle hieman on vapaita aikoja.

Tämä lukukausi on ollut täynnä harjoitteluita ja erilaisia ekskursioita, ei juurikaan oikeita luentoja ja tenttejä. Ja nyt kun tenttejä yhtäkkiä sitten tuli, niin aivan hukassa, että mites niihin luetaankaan! Mutta jos vielä nämä viimeiset jaksaa pinnistää, niin sitten ne on tehtyä. Syyslukukaudella ei tenttejä olekaan enää laisinkaan. Sitä odotellessa :)

Me käytiin viikolla tutustumassa broileriteurastamoon. Se on kuulemma yksi Euroopan moderneimpia ja hienolle se kyllä näytti. Voitte huoletta syödä puolalaista broileria! Mutta tuossa teurastamossa tehtiin 250 000 broileria päivässä. Mikä on noin 14 500 lintua tunnissa (kaksi vuoroa). Siitä voi jokainen laskea kuinka monta broileria teurastetaan viikossa, kuukaudessa ja vuodessa. Minulla ymmärrys meinaa loppua tuollaisiin lukuihin, valtavia määriä! Ja kaikki nuo kymmenet miljoonat broilerit tulevat 93 sopimustilalta. Toki niiden elinikä on sen noin 42 päivää eli aika monta erää niitä vuodessa ennättää tehdä, mutta silti. Luvut on minusta aivan hurjia! Teurastamo oli oikein siisti, lintujen tainnutus tehtiin kaasulla ja koko prosessi oli asiallinen ja hygieninen. Ehdottomasti voi syödä broileria jatkossakin!

Meillä on myös välillä eksoottisempiakin potilaita. Tässä on käärme menossa viipalekuvaukseen :) Hyvä ystävä on töissä tuolla radiologian osastolla, niin hän pääsi sitten osallistumaan tämän erikoisemman potilaan tutkimukseen!


Meillä eksoottisten eläinten valinnaiskurssilla oli myös käärmeitä yhdellä kerralla, mutta pidin riittävän välimatkan niihin.. Eli ei, en hoida käärmettäsi ;) Mutta turvallisempia kun liskoja tai kilpikonnia voin toki vilkaista!


Jotain hevosiinkin liittyvää on harjoiteltu. Olen aivan luonnollinen kyky keuhkojen ultraäänitutkimuksessa! :D


Vasikat on ihan kivoja, mutta isot lehmät on yhä hieman pelottavia.. Kuka niiden ajatusmaailmaa ymmärtää! Ja munasarjat on niin olemattomat.. Kohdunkaulakin aivan mutkalla... Hattu edelleen pois ja kumarrus lehmien siementäjille!

On rikkautta, että on niin monesta maasta ystäviä. Ei ole montaa viikkoa, kun tehtiin brasilialaisia riisikakkuja ja nyt sitten nepalilaisia pierogeita. Välillä suomalaisia ja puolalaisia ruokia.


Kun tulette käymään Wroclawissa, käykää keskustassa olevassa "Nanan"-kahvilassa. Sen leivokset on taideteoksia. Kuten alla olevasta kuvasta näkee..

Tänne loppuun vielä upeaakin upeampi taulu yhdestä mun hevosista. Taiteilija Minna Varis. Taulu on mallinsa näköinen eli voin kyllä suositella Minnaa, jos haluat muotokuvan hevosestasi! Tämä taulu meni eräälle ylioppilaalle lahjaksi - kiitos Viimolan tallille ja Julialle, parempaa hoitoa ei hevonen voi saada. 

By Minna Varis
Ensi viikolla tähän aikaan varmastikin pakkaillaan ja jännitys alkaa nousemaan meneekö lentomatka kissan kanssa hyvin.. Matkustamoon menevän kissan kuljetuskassin mitat on aivan naurettavat, 20cm korkeudeltaan, eihän mistään sellaisia löydy! Ja mikä kissa edes sellaiseen mahtuu? Eli koetetaan päästä ylimittaisella kassilla koneisiin ja toivottavasti turvallisesti Suomeen ja Lappeenrantaan! Truls siis löysi uuden kodin Lappeenrannasta ja uskon, että se on paras mahdollinen uusi kohti sille. Toki ikävä tulee varmasti, mutta jospa pari kertaa vuodessa kävisin tervehtimässä!

En viitsi teille kertoa meidän säätilasta mitään, koska se olisi tarpeetonta julmuutta teitä kohtaan ;) Mutta jos sanon, että kohta on musta kuin tummaihoinen afrikkalainen, se varmaan kertoo jotain! :) Palataan vielä kertaalleen ennen kesälomaa, toivottavasti siihen mennessä teilläkin on sää muuttunut hieman kesäisemmäksi! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti