torstai 15. kesäkuuta 2017

5. vuosi takana

Vähiin käy ennen kuin loppuu! Viides vuosi takana ja enää yksi lukukausi jäljellä ennen kuin on eläinlääkärin paperit kädessä. Vastahan minä täällä aloitin ja nyt jo loppu häämöttää! Mutta ei surra sitä vielä.

Huomenna aamulla aikaisin alkaa matka kohti Suomea! Oman jännitysmomenttinsa tuo matkassa oleva kissa.. Se on kyllä tottunut reissaaja, mutta ei ole koskaan ollut lentokoneessa. Sekä sen kuljetuskassi on ylikorkea, kun ei ole olemassa 20cm korkeita kasseja! Mutta kaverit, jotka lentää paljon koiriensa kanssa, on lohduttaneet, ettei huolta, kyllä kissa kyytiin pääsee. Mun täytyy kertoa virkailijoille, että Truls on facebook-tähti, niin ne eivät kiusaa meitä liikaa :)

Mutta huomisiltapäivästä lähtien tavoittaa myös puhelimella! Raspausajat on aikalailla menneet, mutta ehkä yksittäisiä vielä johonkin päivän jatkoksi voi sovitella. Nähdään pian! 

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kesästä

Niin se tämä viideskin vuosi lähenee loppuaan. Enää puolitoista viikkoa ja kolme tenttiä jäljellä, 16.6 sitten Suomeen. Eli pitkästä aikaa saan viettää juhannuksen suomalaisissa maisemissa! Työnteon aloitan sitten 17.6 ja jatkan heinäkuun loppuun asti. Heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa olen Oulussa työharjoittelussa ja sitten elokuu menee Dubain hevossairaalassa harjoittelua tekemässä. Syyskuu on pikkaisen auki vielä, joten niistä suunnitelmista ei vielä. Mutta tosiaan kuutisen viikkoa olen teidän käytössä tänä kesänä, vielä heinäkuulle hieman on vapaita aikoja.

Tämä lukukausi on ollut täynnä harjoitteluita ja erilaisia ekskursioita, ei juurikaan oikeita luentoja ja tenttejä. Ja nyt kun tenttejä yhtäkkiä sitten tuli, niin aivan hukassa, että mites niihin luetaankaan! Mutta jos vielä nämä viimeiset jaksaa pinnistää, niin sitten ne on tehtyä. Syyslukukaudella ei tenttejä olekaan enää laisinkaan. Sitä odotellessa :)

Me käytiin viikolla tutustumassa broileriteurastamoon. Se on kuulemma yksi Euroopan moderneimpia ja hienolle se kyllä näytti. Voitte huoletta syödä puolalaista broileria! Mutta tuossa teurastamossa tehtiin 250 000 broileria päivässä. Mikä on noin 14 500 lintua tunnissa (kaksi vuoroa). Siitä voi jokainen laskea kuinka monta broileria teurastetaan viikossa, kuukaudessa ja vuodessa. Minulla ymmärrys meinaa loppua tuollaisiin lukuihin, valtavia määriä! Ja kaikki nuo kymmenet miljoonat broilerit tulevat 93 sopimustilalta. Toki niiden elinikä on sen noin 42 päivää eli aika monta erää niitä vuodessa ennättää tehdä, mutta silti. Luvut on minusta aivan hurjia! Teurastamo oli oikein siisti, lintujen tainnutus tehtiin kaasulla ja koko prosessi oli asiallinen ja hygieninen. Ehdottomasti voi syödä broileria jatkossakin!

Meillä on myös välillä eksoottisempiakin potilaita. Tässä on käärme menossa viipalekuvaukseen :) Hyvä ystävä on töissä tuolla radiologian osastolla, niin hän pääsi sitten osallistumaan tämän erikoisemman potilaan tutkimukseen!


Meillä eksoottisten eläinten valinnaiskurssilla oli myös käärmeitä yhdellä kerralla, mutta pidin riittävän välimatkan niihin.. Eli ei, en hoida käärmettäsi ;) Mutta turvallisempia kun liskoja tai kilpikonnia voin toki vilkaista!


Jotain hevosiinkin liittyvää on harjoiteltu. Olen aivan luonnollinen kyky keuhkojen ultraäänitutkimuksessa! :D


Vasikat on ihan kivoja, mutta isot lehmät on yhä hieman pelottavia.. Kuka niiden ajatusmaailmaa ymmärtää! Ja munasarjat on niin olemattomat.. Kohdunkaulakin aivan mutkalla... Hattu edelleen pois ja kumarrus lehmien siementäjille!

On rikkautta, että on niin monesta maasta ystäviä. Ei ole montaa viikkoa, kun tehtiin brasilialaisia riisikakkuja ja nyt sitten nepalilaisia pierogeita. Välillä suomalaisia ja puolalaisia ruokia.


Kun tulette käymään Wroclawissa, käykää keskustassa olevassa "Nanan"-kahvilassa. Sen leivokset on taideteoksia. Kuten alla olevasta kuvasta näkee..

Tänne loppuun vielä upeaakin upeampi taulu yhdestä mun hevosista. Taiteilija Minna Varis. Taulu on mallinsa näköinen eli voin kyllä suositella Minnaa, jos haluat muotokuvan hevosestasi! Tämä taulu meni eräälle ylioppilaalle lahjaksi - kiitos Viimolan tallille ja Julialle, parempaa hoitoa ei hevonen voi saada. 

By Minna Varis
Ensi viikolla tähän aikaan varmastikin pakkaillaan ja jännitys alkaa nousemaan meneekö lentomatka kissan kanssa hyvin.. Matkustamoon menevän kissan kuljetuskassin mitat on aivan naurettavat, 20cm korkeudeltaan, eihän mistään sellaisia löydy! Ja mikä kissa edes sellaiseen mahtuu? Eli koetetaan päästä ylimittaisella kassilla koneisiin ja toivottavasti turvallisesti Suomeen ja Lappeenrantaan! Truls siis löysi uuden kodin Lappeenrannasta ja uskon, että se on paras mahdollinen uusi kohti sille. Toki ikävä tulee varmasti, mutta jospa pari kertaa vuodessa kävisin tervehtimässä!

En viitsi teille kertoa meidän säätilasta mitään, koska se olisi tarpeetonta julmuutta teitä kohtaan ;) Mutta jos sanon, että kohta on musta kuin tummaihoinen afrikkalainen, se varmaan kertoo jotain! :) Palataan vielä kertaalleen ennen kesälomaa, toivottavasti siihen mennessä teilläkin on sää muuttunut hieman kesäisemmäksi! 

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Turistina Wroclawissa

Viiden vuoden asumisen jälkeen, kokeilin katsoa miltä Wroclaw näyttää turistin silmin! Luiza, mun entinen kämppis, joka myös asui täällä 2.5 vuotta, tuli kylään Juwenaliaa varten ja sitten yhdessä tutustuttiin kaupunkiin. Pakko todeta, että onhan tämä aika upea paikka! Me tehtiin 2 päivää aamusta iltaan nähtävyyksiä ja jätettiin muutama kohde, jotka oli ennaltaan tuttuja sekä eläintarha pois eli jos joku haluaa tulla käymään täällä, niin pelkästään Wroclawiin saa menemään 3 päivää, turistille jopa 4 on suositeltavaa varata. Mutta mennään nyt kuviin!


Botanical garden, kuuluu Wroclawin yliopistolle

Sama paikka

Tonttujahan meillä on kaupunki täynnä




Guinnesin maailmanennätystonttu. Vuonna 2016 7356 kitaristia soitti kitaralla Jimi Hendrixin biisiä 

Keskustoria, Rynekiä

On meilläkin hienoa taidetta


Aivan upea! Tämä on sisäänkäynti Aula Leopoldinaan, Wroclawin yliopistoon kuuluva sali, joka edustaa renesanssia?. Rakennettu joskus 1700-luvulla. Nykyisin tuolla pidetään joitain valmistujaistilaisuuksia yms. 

Aula Leopoldina 

Tämä on toinen yhtälailla upea sali samasta yliopistosta, Oratorium Marianum 




Panorama Raclawice. Todella vaikuttava, tuollaiseen pyöreään muotoon tehty panoramataideteos, joka kuvaa Raclawicen taistelua kauan aikaa sitten

Panoraamaa 
Niin realistinen, todella vaikuttava!

Vanhaa kaupunginmuuria


Tonttukin on menossa taisteluun

Tämä paikka mua harmittaa, tai siis sen kohtalo. Se on kaupungin keskustassa, siitä saisi jotain aivan upeaa. Omistussuhteissa on jotain häikkää, omistaja ei halua laittaa rahaa renovointiin eikä ilmeisesti kaupunki täällä voi pakottaa. Sääli, todella sääli! 

Meidän uusi juna-asema. Vanha on myös vaikuttava

The Love bridge, joka vie katedraalisaarelle

Katedraalisaarta. Täällä on 6? kirkkoa, joista 5 on näkyvissä ja yksi on toisen sisässä.. 

Maisemaa katedraalin tornista. Kiitos kiitos kiitos hissistä joka vielä ylös, sen sijaan että kävelet miljoona porrasta! :D

Wroclawissa on valtava rantabaaribuumi! Niitä nousee kuin sieniä sateella! En pistä pahakseni, mikä sen kivempi, kun mennä upottamaan varpaat hiekkaan, syödä ja juoda jotain! Mutta jälleen yksi niitä asioita, joka ei olisi koskaan mahdollista Suomessa.. Tämäkin baari, joka on noin 2km päässä, eläintarhan takana, on aina aivan täynnä!

Hala Stulecia ja neula, kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin 

Tässä vain muutama maistiainen teille, herättämään mielenkiinto! Suosittelen kyllä käymään täällä. Luiza teki sitten päiväretken Auschwitziin, kun siellä ei ollut ennen käynyt. Mutta siis sekin onnistuu. Eli Varsovan sijaan ota jatkolento/juna/bussi Wroclawiin. Ja tekisin saman myös jopa Krakovan sijaan. Täältä on hyvä myös vuokrata auto, jos haluat mennä katselemaan nähtävyyksiä kaupungin ulkopuolella. Paras aika käydä on varmasti kevät, toukokuun seutuvilla, kun ei ole vielä liian kuuma. Kesällä täällä on oikeasti kuuma. Tai sitten joulumarkkinoiden aikaan, marraskuun puolivälistä alkaen. Syksykin menettelee, koska ruskaa kestää sinne joulumarkkinoille, mutta tammi-maaliskuu on ne ankeimmat kuukaudet, älä tule silloin!