torstai 26. toukokuuta 2016

Reissussa

Nyt on käyty teurastamassa possuja ja lehmiä sekä opittu kaikki maitotuotteiden valmistuksesta!
Maanantaina aloitettiin meidän reissu ja ajeltiin 2h possuteurastamolle. Eka käytiin labrassa, jokaisen possun ruho pitää tutkia erään lihaksissa asuvan parasiitin (Trichinella spiralis) varalle. Villisioissa ne on hyvin yleisiä mutta lihasioissa ei juurikaan. Tuolla teurastamolla edellisen kerran oli ollut yhdessä emakossa 6v sitten. Ehkä olisi mailman tylsin työ, päivästä toiseen tutkia näytteitä – “jaa ei tänäänkään ollut trichinellaa”. Mutta tämän labran eläinlääkärit oli meidän proffan ex-oppilaita, aika hauska. No sitten mentiin syömään ravintolaan, kun oltiin etuajassa. Grillattu kananfile, grillikasviksia ja 0.5l vesi – 4.5€. Ihan uskomattoman halpaa kun tulee kaupungista pois! Sitten teurastamolle. Oltiin hyvissä ajoin etuajassa, jotta nähdään linja ennen kuin teurastus alkaa. Olin tosi yllättynyt miten pieni se oli, odotin paljon paljon isompaa. Ja kuitenkin varmaan aika iso laitos se oli, 600 porsasta päivässä teurastaavat. Olin olettanut, että tainnutus porsailla tehdään kaasukammiossa, mutta täällä oli ihan sähköllä yksi kerrallaan.
Sitten rupesi työntekijöitä tulemaan töihin, siis niitä teurastajia. Ja ne kaikki kyllä näytti teurastajille! Jos joku olisi tullut pimeällä sivukujalla vastaan, olisin mennyt vauhdilla karkuun! Jos olette katsoneet “Prison Break/Pako” sarjaa, siinä on se yksi tyyppi, jolla on mulkosilmät ja näyttää tosi luihulle, uupukohan siltä käsikin, niin nämä teurastajat näytti hyvin samalle! Sitten selvis että ne on ukrainalaisia, sen takia ne lie ollut puolalaisiakin rumempia :p Ja voi hyvänen aika, että ne tuijotti meitä blondeja naisia, ihan kun eivät olisi ennen nähneet! Ja tuo on se paikka, jossa minä ja toinen tyttö, Kim, tehdään ensi kesänä se meidän 2vk teurastamoharjoittelu! En todellakaan odota innolla! Harmi etten saanut paikkaa Suomesta.

Tiistain kohde oli sitten nautateurastamo. Pieni, vain 600 nautaa kuussa. Mutta siellä tarkastuseläinlääkäri oli tosi kiinnostunut kertomaan ja näyttämään meille juttuja. Nautoja kohdeltiin tosi hyvin, tainnutus ja verenlasku sujui tosi nätisti, eikä eläimet olleet ollenkaan peloissaan. Tästä paikasta jäi hyvä mieli! Ja nähtiin ja saatiin tehdäkin jotain mitä tarkastuseläinlääkärit tekee. Ja ihmiset ei olleet ollenkaan niitä “creepy” kun mitä tuolla sikateurastamolla! Ja mikä parasta, päivä päättyi jo klo 13 maissa ja loppupäivä saatiin loikoilla rannalla 30’c helteessä!

Tänään käytiin vielä lopuksi meijerillä. Pakko sanoa, että siltä reissulta ei jäänyt paljoa käteen. Kun kaikki tuotteethan kulkee putkissa, ei niitä nää ja kun et tiedä mitä säiliö ja putki on mikäkin, ei tuollainen oikein aukea. Tuo paikka oli valtava maitojauheen tuottaja, rupesin miettimään, liekkö meillä Suomessa edes on maitojauhetta? Ei se ainakaan mikään iso juttu ole. Ja täällähän valtaosa maidoista on UHT maitoja eli niitä joita voi pitää huoneenlämmössä. Suomessa en tiedä ketään, joka sellaisia käyttää! Ehkä jonnekin mökille joku ostaa, mutta joka päiväisessä elämässä, ei varmaan kukaan. No saatiin me lopuksi maistella niiden tuotteita, se oli retken kohokohta.

Meidän majapaikka oli tosiaan “holiday resort” “järven” rannalla”. “Järvi” oli suomalaisittain lampi, ehkä 2m syvä ja vesi niin paskata, ettei varpaita näkynyt, jos oli polven syvyydessä. Ranta täynnä linnunpaskaa, ei siis mitenkään superhienoa.. Ja “holiday resort” sanasta tulee mieleen vähän jotain muuta kun mitä tämä oli, mutta joo, tuolla paikalla olisi paljon mahdollisuuksia, jos pikkaisen panostaisi. Tuo oli siis valtava turistikylä, varmasti kesäisin aivan täynnä porukkaa. Mutta tietysti jos asiakkaat on tyytyväisiä tuohon mitä nyt rahalla saa, niin mitä sitä enempää panostamaan. Vaan itse arvostaisin, jos talon puolesta olisi pyyhkeet, jos lukulamppu toimisi, järvelle, joka oli 150m päässä, olisi näköala (puskia raivaamalla), ravintola olisi auki yms yms. Pikkujuttuja, mutta joista huolehtimalla olisi paljon viihtyisämpää! Keli suosi meitä kyllä, siellä 30 hujakoilla pyöri koko reissun. Vesi lammikossa oli kuulemma norjalaisten mielestä tosi lämmintä. Tiistaina sitten grillattiin koko porukalla teurastamolta ostettua lihaa, me vanhukset lähdettiin unelle jo 23 maissa, kun nuoriso jatkoi aamuun asti. Olipa hiljasta porukkaa kotimatkalla :)

Mutta lopputulemana, kiva reissu luokan kanssa yhdessä ja tosiaan kun loppuviikkokin on vapaata, pieni loma ennen loppurutistusta. Oli hyvä nähdä nämä teurastamot nyt, ihan asiallista touhua se oli ainakin kun me oltiin näkemässä, eläimiä kohdetiin ok eikä painajaisia näkynyt. Eihän se tehotuotanto koskaan miellyttävää ole, mutta jos lihaa haluaa syödä, se ei tipu puusta valmiissa rasioissa.

Nyt on aika vielä huilata tämä ilta ja huomenna sitten alkaa ahkeraakin ahkerampi lukeminen! Nauttikaahan lämmöstä sielläkin, luin aamulla, että kohta tekin saatte avomaan mansikoita, ihanaa!



Hieman vaatisi kunnostusta nuo aurinkovarjot

Harvinainen näky näillä korkeuksilla, hirsimökki!

Kylänraittia

Vuokramökki

Kiva katto!

Hieman ehkä pitäisi puutarhaa hoitaa :)


Iltaruoka 



sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Juwenalia + tulevaisuuden tähti


Olipas kiireiset kaksi viikkoa! Viime viikkohan oli Juwenalia viikko eli opiskelijat valtaa kaupungin, tapahtumia ja bileitä joka päivä ja tosiaan pari virallista vapaapäivääkin aina annetaan korkeakouluopiskelijoille, että saadaan juhlia rauhassa :) Muutamia kuvia viime viikon tapahtumista

Keskiviikkona päivän kohokohta oli grillaaminen konsertteja kuunnellessa ja Project PIWO (Projekti Olut). Laitan tähän videon tämän vuoden Projekt Piwosta, minusta se on aika siisti kyllä.

http://www.juwenalia.co.pl/lodz
http://1080.plus/Kalėdų_pasaka_by_MultiRita11/RQJ2yYPNX1w.video

Torstain kohokohta on paraati johon osallistui varmastikin tuhansia opiskelijoita. Montako tuhatta, en tiedä. Mutta ehkä nämä kuvat kertovat jotain ihmismäärästä. Yksi kaupunginosakin (se jossa minä asun), oli suljettu paraatin takia muutaman tunnin. Täällä lyhyt video paraatista.
http://wroclaw.dlastudenta.pl/juwenalia/


http://www.juwenalia.co.pl/2015/12-maja-odbeda-sie-juwenalia-2016-uniwersytetu-wroclawskiego



Kun Juwenalia päättyi, päättyi myös lämpö. Alkuviikolla oli niin kylmä, niin kylmä! Pakko oli etsiä sormikkaat kun oli ulkona. Sisällä oli 3 paitaa ja peitto päällä. Meidän talo on kivitalo, lattioissa ei ole mitään muovimattoja tai laminaatteja, pelkkä maali vain, niin onhan se kylmä! Mutta onneksi torstaina alkoi taas lämmitä ja nyt hamaan tulevaisuuteen näyttää 27-28 lämmintä <3 


Koulusta läksin yksi päivä ja silmään sattui moinen näky. Toivottavasti tuohon häntään ei kuulunut muitakin osia.. 

Tällä viikolla oli perjantaina tartuntatautien loppukoe - sain 4.0, eli superhyvin. 2vk ja siitä on sitten lopputentti. Kunhan sen pääsen läpi, millään muulla ei ole väliä! Pakko sanoa, että tartuntataudit ei todellakaan ole mun juttu! Ja yksi opettaja just sanoi "tartuntataudit on se millä eläinlääkärit tienaa palkkansa". Onneksi mulla on joku muu juttu, etten ole noiden tartuntatautien varassa! :) 

Netissä tuli vastaa mielenkiintoinen juttu hintatasoista Puolassa. Nuo hinnat kun jakaa neljällä, saa euroja. Ihanan edullista!

Ensi viikolla ollaan luokan kanssa ma-ke reissussa, torstaina on katolinen juhlapyhä ja perjantaina tietysti juhlapyhän jälkeinen vapaapäivä. Eli ei oikeaa koulua koko viikolla! Mutta sitten se helvetti alkaa - joka viikko kesäkuun loppuun asti tenttejä vähintään 2/viikko, parhaimmillaan taitaa olla 5/viikko. Eli täytyy nyt nukkua varastoon!

Ensi viikolla tosiaan lähdetään käymään kahdessa teurastamossa ja yhdessä meijerissä. Ja järjestetään mulle ja yhdelle toiselle tytölle meidän teurastamoharjoittelu tälle kesää. Ollaan kaksi yötä "holiday resortissa", jossa ei ole edes pyyhkeitä talon puolesta :) Odotan hyvin mielenkiinnolla tätä meidän reissua, palaan ensi viikonlopulla asiaan uudemman kerran!

Sitten mun kouluratsastaja-asiakkaille - tässä olisi teille tulevaisuuden tähti, jolla ei varmasti lopu kapasiteetti kesken. 4v Deus.  Emätammasta hienoja, joka radoilla olevia varsoja. Ja tänä kesänä syntyy taas uusi tähti, joka tulee myös myyntiin. En paljoa kouluhevosten hienouksista tiedä, mutta sen tiedän, että kylmät väreet menee, kun tuon Deuksen nään liikkeessä. Ja on hienoluonteinen hevonen. Kasvattaja myy, hevonen Ypäjällä. Minulta saa yhteystiedot, jos joku kiinnostuu. 





perjantai 13. toukokuuta 2016

Hirnuvan hampaan synttärit


Kesän ensimmäisten puolalaisten mansikoiden kera haluan toivottaa 5v synttäreiden kunniaksi onnea Hirnuvalle Hampaalle! Ja ennen kaikkea haluan kiittää kaikkia niitä asiakkaita, jotka ovat olleet mukana alusta lähtien! Lupaan kehittää taitojani jatkuvasti paremmaksi, jotta teillä on tulevaisuudessakin mahdollisuus tarjota hevosillenne laadukasta hammashoitoa. 

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Hellettä hellettä


Jopa kulkukissat nauttii kesästä :) Mikähän lie, mutta kaikki kulkukissat tässä meidän ympärillä on mustia!

Tässä alla on kuvia meidän eläinlääkiksen vieressä olevasta ihmislääkiksestä, siis heidän tiedekunnan rakennuksista. Aika vaikuttavia, eikö? Mutta toki syksypimeällä, kun vettä sataa ja tulee, eikä ketään muuta liiku kadulla, nuo punatiilirakennukset ei ole kamalan kodikkaan näköisiä :) Mutta näin kesällä hienoja! Kun meidän rakennukset on vain laatikoita.. Mutta ehkäpä ne kissat ja koirat ei niin välitä minkä näköisissä rakennuksissa niitä hoidetaan!






Ihmislääkis rakennutti uuden kirjaston. Alla kuva siitä. 



Millä ihmeen logiikalla ne rakentavat tuollaisen keltaisen laatikon, kun kaikki muut on punatiilisiä, oikein vaikuttavia rakennuksia??!! Täällä näkee niin monessa paikoin, kuinka on hienoja vanhoja rakennuksia ja sitten noita uusia laatikoita vierekkäin!

Tänään ja huomenna onkin vapaata koulusta, kun on Juwenalia viikko. Juwenaliahan oli se opiskelijoiden biletysviikko ja sitä varten tietysti on virallista vapaata pari päivää kaikissa kaupungin opinahjoissa. Laittelen kuvia loppuviikolla. Sää suosii tänä vuonna, hellesäässä juhlitaan!

Oon varmaan joskus ennenkin maininnut, kuinka meille opiskelijoille meidän klinikoiden ja eläinlääkäreiden palvelut on käytännössä ilmaisia, yleensä lääkkeiden hinnalla tehdään kaikki operaatiot. Eräs luokkakaveri käytti sen ranskanbulldogin leikkauksessa, jonka hinta olisi ollut Norjassa noin 2200€. Täällä saman operaation hinnaksi tuli 25€... Vähän epäilen, että Helsingissä on samanlainen hinnoittelu opiskelijoille.. 

Vaikka vapaapäivä onkin koulusta, ei kuitenkaan vapaapäivä lukemisesta! Eväät kassiin ja puistoon lukemaan ja nauttimaan helteestä! :)

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappu


Hyvää vappua kaikille! :) Ihan omin pikku kätösineni pyöräytin kasallisen munkkeja. Äiti olisi tietysti voinut kertoa, että se 0.5l olisi ollut ihan sopiva määrä taikinaa.. :) Pyöreissä munkeissa Dumle sisällä, näin Fazerin sivuilla ohjeen ja aika herkkuja kyllä nekin olivat!

Ja Ylen sivuilla on video Wroclawista, meillä tehtiin Guinnesin ennätys tänään!