keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Varsova

Nyt on Varsovassa käyty ja itsenäisyyttäkin juhlittu. Kuulemma päästiin jopa Suomen telkkuun, kun meno meidän juhlissa yltyi vähän turhan hurjaksi. En ymmärrä kyllä, kun joka vuosi ja joka kaupungissa on näitä mellakoita. Meilläkin oli ohjeistettu, että ulkomaalaisten, ainakin niiden jotka eroaa ulkonäöllisesti valtaväestöstä, on syytä pysyä poissa keskustasta. Mutta meillä kai pysyi melko rauhallisena tuo rettelöinti Varsovaan verrattuna.

En tykänny Varsovasta. Vanha kaupunki oli ihan jees, mutta sen ulkopuolella oli liian modernia. Liikaa korkeita pilvenpiirtäjätyyppisiä taloja, ei vanhoja tai vanhan näköisiä rakennuksia, aivan liikaa laitapuolen kulkijoita näkyvillä jopa ns. hyvillä paikoilla. Mutta varmaan sellaiselle, joka tykkää kulttuurista ja käydä ulkona syömässä, Varsova on erinomainen paikka. Erilaisia ravintoloita joka puolella, erityisen silmiinpistävää oli, että sushia sai noin 50m välein, kun meillä taas Wroclawissa sushiravintoloita on kourallinen ja hinnat sen mukaiset.. Ja myös leipomoita on Varsovassa paljon enemmän. Mutta kun yöllä tultiin Wroclawiin ja talojen valot heijastuvat tyynen joen pintaan, niin kyllä tuli fiilis, että ihana tulla kotiin!

Hauska tapahtuma kävi Suomen konsulaatissa, joka muuten sijaitsi aika kivalla paikalla keskustassa. Meidän brasilialainen vahvistus lähti myös Varsovaan hoitamaan paperiasioita ja hän oli nopeampi omassa paikassaan, niin tuli sitten meidän suurlähetystöön odottamaan. Konsuli tuli siihen ja esittelin hänelle, että tässä on mun brasilialainen luokkakaveri, niin konsuli vaihtoi kielen sujuvaksi portugaliksi :) Hänen asemapaikkansa oli ollut vuosia sitten Brasilia. Luokkakaveri oli ihan huuli pyöreänä, että onpas ihmeellistä, ensimmäinen suomalainen ja hän heti puhuu portugalia.

Viime viikon kokeet meni varmaan ihan hyvin, tällä viikolla on perjantaina sen Cruellan koe.. Jos se olisi normaalin opettajan koe, en olisi huolissani, tiedän asiat hyvin, mutta hänen suhteen kun mikä vain on mahdollista!

Ah, ja ei se Varsovan reissu turha ollut, päinvastoin  hyvin onnistunut! Meidän sähköhellassa ei ole ollut uunipeltiä ja nyt löysin Varsovasta Lidlistä sellaisen, mikä onni! Nyt voin yrittää paistaa karjalanpiirakoita ja jopa pipareita joulukuussa!

Ensi viikolla sitten voi laittaa varauksia tulemaan joululomalle, mutta infoan ja vahvistan tämän vielä sitten ensi viikolla!



The Museum of the History of Polish Jews. The Museum stands in what was once the heart of Jewish Warsaw – an area which the Nazis turned into the Warsaw Ghetto during World War II.


Kaikki nämä ihmiset jonottivat tuonne Puolan juutalaisten historian museoon


Tuon museon seinä, aika tyylikäs lasirakennelma

Lisää kuvateksti

Jonkun kirkon ovi

Ja kun katsoo tarkemmin, niin nämä kuvat esittää kaikki tärkeitä puolalaisten taisteluita , alkaen vuodelta 1241

Vanhan kaupungin portti

Kyllä, joku on keksinyt busines-idean... Ja kyllä, ne oli käytettyjä kenkiä..


Vanhan kaupungin Rynek eli tori



Uutta Varsovaa, puna-valkoiset Puolan värit esillä seuraavan päivän juhlallisuuksia varten


Marsalkka Mannerhein oli sijoitettuna Varsovaa 1800-1900 lukujen taitteessa ja tämä oli hänen suosikkikahvilansa Varsovassa

Kyllä - Varsovassa kasvaa palmuja! (Tosin muovisia ;) )

Ei ole optinen harha

Viiriäistä, en ollut ennen maistanut

Kaikkien aikojen paras Creme Brulee

Palace of Culture and Science



Palace of Culture and Science- edestäpäin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti