maanantai 4. helmikuuta 2013

Linnuista

Onko meillä lukijoissa lintuihmisiä? Siis onko kellään lemmikkinä lintuja? Oli eilen puhetta Luizan, sen meidän brassiluokkalaisen kanssa, että heillä on aina ollut paljon erilaisia lintuja lemmikkinä, papukaijoista kanarianlintuihin. Mutta sitten hän kertoi, että Brasialiassa linnuilta leikataan toisesta siivestä höyheniä pois, jotta ne eivät voi lentää ja näin olleen ne voivat olla vapaana talossa ja pihassa, eikä tarvitse pelätä, että ne lentävät pois. En ollut ikinä ennen kuullu tälläisestä siiven leikkaamisesta, sen takia ajattelin kysyä, jos joku lukijoista tietäisi, onko se sallittua Suomessa? Kuulemma se ei satu lintuun, eikä höyheniä leikata paljoa, mutta mikä sellainen lintu on, joka ei voi lentää, onko se linnun elämää? Eikai se linnun elämää ole sekään, kun joutuu pienessä häkissä olemaan päivästä toiseen, mutta ne sentäs voivat hieman lentää.

Nyt olisi viimeinen tentti tehtynä ja enää vain jännitetään, että menihän se läpi! Sillä jos kävisi niin hassusti, ettei se menisi, niin tulisi suunnattomia mutkia matkaan, sillä huomenna pitäisi lentää sinne suuntaan. Eli kaikki peukut pystyyn!

Ps. Vaikka moottoripyörät tulivat viime viikolla liikenteeseen, ei se kesä tainnut lopullisesti tulla, sillä tänä aamuna oli maa valkeana!

Päivitys: Kemia meni läpi!! Eli Suomeen huomenna! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti