lauantai 24. marraskuuta 2012

Joulunodotusta

Nyt on joulukausi avattu virallisesti täälläkin. Eilen nimittäin avautui joulutori. Keski-eurooppalaisissa kaupungeissa on minusta ihan parasta nämä jouluiset torit; mukava tunnelma, ruokaa, juomaa ja saattaapi joku joululahjakin löytyä. Vaan tokihan jo Tallinnastakin taitaa löytyä joulutori, ei tarvitse sen pidemmälle lähteä. Toivoisin, että ennättäisin käydä Saksan puolella Dresdenissä joku viikonloppu ennen joulua, siellä on käsittääkseni todella kuuluisa joulutori ja kaupunkikin kai on näkemisen arvoinen.

Tämä viikko oli kokeiden täyttämä, pari kemian koetta ja latinan koe. Ensi viikolle ei ole mitään tiedossa, mutta ennen joulua on vielä pari kemian koetta, anatomian tentti kaulan ja rungon lihaksista, puolan koe ja solubilsan koe. Aika ei siis käy pitkäksi.. Kesälomaa odotellessa! Mutta jotta elämä ei ole ihan vain opiskelua, niin on käyty elokuvissa parina iltana. Opiskelijalipulla hintaa on 14zl eli 3,5€. Uusin Twilight elokuva oli suuri pettymys, en suosittele katsomaan, mutta uusin James Bond oli todella hyvä, se kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa! Ennen elokuvaa olevissa trailereissa mainostettiin jotain ranskalaista romanttista komediaa, mikä vaikutti hauskalle, vaan ongelma on, että siinä puhutaan tottakai ranskaa ja tekstit on puolaksi, niin ei saa ihan valtavasti irti siitä. Mutta jos Suomeen tulee ranskalainen romanttinen komedia lähikuukausina, niin mulle saa vinkata mikä se on nimeltään, niin voisin hankkia sen muita kautta.. Sellainen hassu asia paikallisessa leffateatterissa oli, että ennen leffan alkua oli mainoksia tarkalleen 30min.. Aika pitkä aika..

Laitan taas hieman kuvia täältä teille. Seuralaiseni joulutorilla oli hieman kärsimätön, niin otan joku toinen päivä parempia kuvia sieltä, kun olen yksikseni liikenteessä..

Joulua kauppakeskuksessa

Rynek - keskusaukio

Tälläisiä kukkakauppoja on joka paikka täynnä

Lähipuistosta


Paikallisessa teknillisessä korkeakoulussa rakennettuja lentokoneita

Tämä polle on ajelutuskäytössä tuolla Rynekillä. Mikä lie tämän kengityksen tarkoitus? Takaset normaalissa kengässä..


Joulutorilta



Maailman rumimmat porot :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti