Matkalla eläinlääkäriksi: Anatomian ihmeitä

Viikko on taas vierähtänyt opiskeluiden parissa. Kokeita on ollut kiitettävästi ja ne on menneet ihan hyvällä menestyksellä. Ensi viikollekin niitä olisi kolmet tiedossa. Vaikka opiskella pitäisi ahkerasti, niin tämä viikonloppu on vapaa. Joskus pitää vähän huilatakin. Varsinkin, kun tuntuu, ettei nuo lihasten origo ja insertiokohdat mene päähän sitten millään! Miksi ihmeessä niitä pitää olla jokaisella lihaksella useita ja sitten ne vielä jakautuvat "alakohtiin"? Mutta koiria leikellessä on kyllä tullut sellainen "wau" elämys, kun on nähnyt kuinka lihaksisto on oikeasti aika upeasti suunniteltu. Ja kuinka lihakset pystyy sieltä todellakin erottamaan, siis jokainen lihas on omansa, eikä vain joku epämääräinen möykky lihasmassaa. Hevosella, niinkuin valtaosalla muillakin kotieläimillä, on yläkaulassa nuchal ligament, olisko se joku niskajänne suomeksi, niin se oli kanssa aika hieno miten elastinen se on, ihan kuin kuminauha! Ja hermot, miten nekin on vahvoja, ei niitä käsivoimin jaksa venyttää rikki. En malttais odottaa, että tulee kevätlukukausi ja päästään ulkopuolelta sisuksiin käsiksi.

Näillä näkyminen meidän ryhmä pienenee ekan lukukauden jälkeen kahdella norjalaisella. Toisen isä on vakavasti sairas ja toista vaivaa niin kova koti-ikävä, että ne lopettavat täällä ja yrittävät päästä Osloon sisään. Harmillista toisaalta, vaan toisaalta hyvä, kun onpahan sitten vieläkin pienempi ryhmä. Minä olen viihtynyt kyllä hyvin ja tunnen oloni hyvinkin kotoisaksi täällä.

Täällä yhä vain syksy on. Toki yöpakkasia on ollut tällä viikolla joka yö, mutta päivällä nousee jonnekin 10 tuntumaan. Puissa on vielä jonkun verran lehtiä. Ihan nättiä siis vielä, ei sellasta masentavaa pimeyttä ja rumuutta, kun Suomessa syksysin.

Laitetaan vähän kuvia, ettei aina ole vain tekstiä.

Helsinki-Vantaa kuukausi sitten. Ja täällä ei vieläkään ole jouluhömpästä tietoakaan!

Torstaina päästiin seuraamaan leikkausta. Tässä on siis hevonen. Ihan täysin ei selvinnyt mikä sitä vaivasi, mutta ilmeisesti sillä oli jonkinsortin suolistotulehdus ja sen takia sen ohutsuoli oli mennyt umpeen, siis jotenkin surkastunut eikä ruokamassa liikkunut siellä enää. Mitään ei ollut tehtävissä ja hevonen piti lopettaa tuohon leikkauspöydälle. Se nukahti oikein rauhallisesti, pari syvää henkäystä ja siihen jäi. Paljon miellyttävämpi näky, kun mitä muutama kissan lopetus piikillä, joita seurasin viime kesänä.. Mutta itse toimenpide oli kovinkin mielenkiintoinen, miten valtavasti tuolla vatsaontelossa on tavaraa ja miten siellä ollaan kyynärpäitä myöten sisällä. Ja kun suolia nostellaan tuohon ulos ja ne "elää" siinä. Tosi siistiä! En malta odottaa seuraavaa kertaa!